eteenpäin, vaikka minkä tekisi. Siitä on kamalan kauan kun viimeksi päivittelin blogia! Ja ei, en ollut unohtanut sitä. Ei vain ole ollut sopivaa aikaa istahtaa koneelle kirjoittamaan kuulumisia, vaikka olenkin mielessäni sitä tehnyt. Siis käynyt omisa aivoituksissani tänne höpisemässä, mutta en oikein sitten kuitenkaan oikeasti tänne asti päässyt.. seliseli.

Mutta, mitäs tässä.. Vuosi on vaihtunut, joulu vietetty ja kaiken jouluisen ähmimisen jälkeen podetaan syöpöttelykrapulaa. Varsinkin karkki/suklaa puolen krapulaa. Oikeesti, lahjapaketeista paljastui loppujen lopuksi 6 pakettia suklaata, (3 pandan konvehtirasiaa ja geisha, ahaa, ja dumblepaketit) iso tötsä tv-sekoitusta ja toinen mokoma englannin lakua. Kaiken lisäksi tyttö sai omaa, laktoositonta suklaata monta levyä. Olikohan niitä peräti 5. Kaikkee ei oo vielä syöty, enkä aio itse enää syödäkkään. Alotin nimittäin karkkilakon!

Päätöksen lakkoon tein aikaa sitten, jo marraskuussa. Tiesin nimittäin etukäteen, ettei joulusta selviä ilman karkkitulvaa ja itseni tuntien, minä olisin se, joka ahtaa itseensä eniten mässyä. Ennustukseni ei kuitenkaan pitänyt ihan paikkansa, kyllä muksut kuitenkin vei voiton karkkien suhteen. Mutta en minä paljoa huonommaksi mässyttämisessä jäänyt.

Valmistauduin huolellisesti lakkoon. Tsemppi on kova ja varasin itselleni pukinkonttiin vielä purkillisen kromiakin. Olisittepa nähneet isännän ilmeen kun minä aukaisen paketin jossa kromit olivat yhdessä d-vitamiinivalmisteen kanssa. Oli näkemisen arvoinen.

Vaan on tämä lakko jo ottanut takapakkiakin. Isännällä kun ei millään mennyt jakeluun se, että minä halusin totaalisen karkkilakon. Uuden vuoden jälkeen jo lauantaina hän nimittäin jo tarjosi minulle karkkia ja oli sitä mieltä, ettei kohtuullista karkinsyöntiä tarvitse kieltää. En kehdannut sanoa ei, kun perusteli vielä niin hyvin sen, miksi tarjosi hyvää.

Nyt sen sitten näki eilen ja toissailtana, mitä toinen karkkipäivä minulle sai aikaan. Iski ihan sikahimo karkkiin! Mässyä oli pakko saada! Tiesin kyllä, mitä olin itselleni luvannut. Olin kuitenkin kerennyt vähentää kromin määrän normaaliannokseen ja mässynälkä iski kovana. Minua ei pidätellyt edes se, että tiesin isännän loukkaantuvan kun söin kaikki karkit kaapista. Väärin tein, tiedän sen. Minulle karkki (etenkin suklaa) on kuin huumetta. Sama kun menisi kuiville pyrkivälle narkkarille antaan tabletin, ettei se kerta viikkoon nii pahaa tee..Huokaus.

No, nyt on kuitenkin isännys vihdoin ymmärtänyt, mitä minä haen karkkilakolla ja etten halua ainakaan kuukauteen suuhuni yhtään karkkia. Lupasi olla tukena ja sitä minä juuri tarvitsen.

Mutta on tässä nyt uutakin, mitä aioin kertoa. Minä sitten hain sen kelkka/rollaattorijutun lainaan terveyskeskuksesta. Sellaisen tesla-kelkan joka on varustettu pyörillä. Olin muuten siihen niin tyytyväinen, että kävin sitten kirpputorilta ostamassa ihan oman kelkan. Ei maksanutkaan kuin 140 euroa. Tosin en olisi sitä saanut ilman omien vanhempieni avustusta. Hyvä on ja käyttöä on kestänyt.

En kyllä tiennytkään ennen sitä kelkkaa kuinka romuna lihaksistoni onkaan. Välillä kävellen ja välillä potkutellen kierrän noin1.5 kilometrin lenkin ja olen niin rätti, etten meinaa jaksaa kävellä, saati nousta asuntomme portaita. Tosin eilen ja tänään olen tehnyt lenkin puolta pitempänä olosuhteiden pakosta, ja kroppa parkuu uupumuksesta. Olen kyllä pitänyt sellaisen tunnin lepotauon puolessa välissä lenkkiä, etten ihan kokonaan uuvaha.

Mutta nyt minä vetäydyn tuonne keittiön puolelle tekemään ruokaa ja jatkamaan muutenkin kotihommia. Palaillaan taas kun keretään.

Oikeesti kiire! Siis opiskelun saralla ja vähän muunkin. Olen tämän viikon nyt ollut työharjoittelussa seurakunnalla, päiväkerhopuolella. Kiire on, vaikka työpäivä alkaa vasta klo 9. Minä nimittäin vein tänään pojan eskariin ja kävin kaupassa sitä ennen. Kaupassa meni vähän reippaammin aikaa, kuin tavallisesti. Tai siis, äh.. (jospa yrittäisi itsekkin selvitellä tähän nyt juttuja..) Poika oli eskarissa vähän yli 8 ja autolla oltiin liikkeellä, onneksi. Täällä kun sattuu olemaan sikaliukas keli, saa töpötellä aivan kuin olisi huonot housussa ja lisää tulossa. No kuitenkin.

Kaupalla olin 20 min yli 8 ja kaupassa kesti hetken, ennenkuin löysin kaikille sopivat sapuskat. Meillä opetellaan elämää täysin laktoosittomalla ruokavaliolla. Tai siis tyttösemme tarvii laktoosittoman ruokavalion. Hän näes kävi maanantaina labbiksessa kokeissa. Tutkivat keliakian ja laktoosi-intoleranssi epäilyt. Tytöllä kun kun on ollut maha kipeä jo kuukauden yhteen kyytiin ja se intoleranssihan se sieltä löytyi. pistemäärä oli 4,9. Osaako joku muuten kertoa, mikä on se korkein luku?  Keliakiaa tuskin on, mahankipu kun on lakannut nyt kokonaan kun ei ole laktoosia saanut sisuksiinsa. Tosin varmastihan tuon keliakiajutun tietää vasta kahden viikon kuluttua, silloin tulevat tulokset. Tuli muuten kiva lisä ruokamenoihin. Laktoositon maito kun sattuu maksamaan melkein euron enemmän mitä normi maito.

Niin, ja pojalla on edelleen astmaepäily päällä. Sekin kävi labratestissä maanantaina, puhaltamassa mittariin. PEF- mittaukset alkaa, kunhan mittari vapautuu ja saadaan sellainen kotiin. Sitten puhallellaankin seuraavat kaksi viikkoa ja mittaillaan puhallustuloksia sekä kirjoitellaan niitä muistiin. Inhalaattori on jo käytössä ja auttaa kyllä poikaa kovasti.

Niin ja jatketaan siitä alkuperäisestä aiheesta, ruokakassin kanssa olin autolla varttia vaille 9 ja silloin oli jo kiire seurakuntakodille, etten vaan myöhästy. Ostokset siis odottivat autossa sen aikaa kun työharjoittelussa olin. Huomenna pitäisi lähteä sitten oman ohjaajan kanssa tuonne sivukylän päivikseen. Puuh! Sieltä lähdetään kotimatkalle noin klo 4 ja kello 5 pitäisi olla jo seuraavassa paikassa. Syödäkkin pitäisi välissä keretä. Tiukalle menee. Onneksi saimme lapsille hoitajan huomiseksi, olemme nimittäin kumpikin siellä (minä ja isäntä) varhaisnuorten kerhossa puoli seitsemään illalla.

Minä muuten harkitsen kovasti lainaavani harley parkinsonia kunnalta seuraaviksi kolmeksi viikoksi. Isäntä kun tarvitsee auton oman työharjoittelunsa takia ja nuin lipakoilla keleillä minä en yksinkertaisesti lähde kävellen minnekkään. Konttaan mieluummin! Pakkohan minun on jotenkin tuo kilometrin matka kulkea, ja vielä mennen tullen. Voisin muuten heti huomenna soittaa k.o. asiasta.. Pitäkää peukkuja, että onnistuu..

Nyt pitäisi oikeastaan lopettaa ja alkaa kirjoitella raporttia siitä kirkkovaltuuston kokouksesta, johon osallistuin. jos vaikka saisin ennen viikonloppua valmiiksi. Ja sitten pitäisi suunnitella jo kovaa kyytiä näyttöjä ja huomiselle illalle hartaus ja.. Minen millään kerkeä! Perhekin tarvitsee minua ja joitakin kotihommia ei yksinkertaisesti voi siirtää..kuten pyykit ja ruoka ja  tiskit ja ja... Apua! Eikä isäntäkään pysty kaikkea yksin tekemään, silläkin kun on koulua ja näyttöjen valmistelua.. juu ei auta.

*siirtyy muihin hommiin tästä koneelta* Ai niin, Toivotaan nyt ettei se ihme ihottuma taas riemastu tästä ressimäärästä. Mut juu moi ny kuitenkin ja pärjäilkää!

Tosiaan tässä onkin vierähtänyt todella paljon aikaa siitä, kun tänne viimeksi kirjoittelin. Moni on kysellyt kuulumisia, enkä ole kerennyt tänne tulla laittaan niitä, vaikka olen aikonut. Vihdoin nyt kuitenkin olen tässä, vaikka minun kyllä pitäisi kovaa kyytiä tehdä taas yhtä koulutehtävää, tai oikeestaan  ainakin kolme tehtävää pitäisi saada vielä valmiiksi ennen marraskuun loppua ja uusi harjoittelujaksokin alkaa viikolla 46. että kiirettä pitää, edelleen.

Mistäs päästä alkaisin kuulumisiani kertoileen, mmmh.... Työharjoittelujaksosta päiväkodissa!

Harjoittelujakso kesti sen 5 viikkoa, hyvin meni. ihan turhaan olin taas jännittänyt sitä, kuinka pärjään noin fysiikkani kannalta katsottuna ison ja vilkkaan lapsilauman kanssa.Minähän kun olen jännittänyt ihan sikana sitä, että kerkeänkö juosta karkaavan lapsen perään ja saanko autettua vaikka puuhun kiivenneen lapsen alas ja, ja, ja... Keksin vaikka mitä kauhuskenaarioita siitä, kuinka täydelleen nolaisin itseni kaikkien keskellä.

Niin ei käynyt.Itseasiassa sain paljon kiitosta siitä, että hoksaan vaaran paikat ennen kuin jotain sattuu. Pistän sen sen piikkiin, että tämä sairauteni on tavallaan pakottanut minut huomaamaan sellaiset asiat, jotka aiheuttaisivat minulle vaaratilanteen tai muuten vain hankaluuksia. Tällaisia tilanteita olivat mm. alle 4 vuotiaiden lasten kiipeily korkeaan kiipeilytelineeseen. Se oli jo päiväkodin sääntö, ettei telineen korkeammalle puolelle saaneet mennä pienten puolen lapset. Vaaran tunnehan kehittyy vasta yli neljä vuotiaille. Tosin ei kaikille ole tullut sitä vielä yli viisivuotiaanakaan. Nimittäin yksi lapsista tykkäsi tiputtautua roikkumaan polvitaipeista siihen telineen verkkoon (vajaan 2 metrin korkeudella se verkko) ja pudottautua sitten maahan pää edellä. Näin ollen putoamismatka suoraan niskoilleen oli noin metrin ja meidän aikuisten mielestä siinä oli se metri liikaa! Koska varoittelut ja kieltämiset eivät auttaneet, annoimme kahden päivän kiipeilykiellon. Jo tehosi! Olihan pojalle vaikea paikka kun ei saanut kiivetä mihinkään.

Sain myös elintärkeän opetuksen siellä harjoittelussa. Opin kautta rantain, ettei minun todellakaan tarvi olla mikään superihminen ja ensimmäisenä ryntäämässä karkuun yrittävän lapsen perään. Me aikuiset teemme yhteistyötä ja nopsajalkasemmat aikuset lähtevät perään, jos joku yrittää karkuun. Muut jäävät turvaamaan muiden lasten olon ja elämän, hekin kun huolestuvat ja saattavat alkaa panikoimaan. Aiheesta en kerro enempää, kun mitään ei käynyt, eikä lapsi päässyt kauas ja asian tiimoilta palaveerattiin tiukasti päiväkodissa. Mutta opetus se oli, kaikille.

Opiskelusta vielä sen verran, että tosiaan niitä etätehtäviä olen tehnyt näppäimistö ja pää savuten. Tällä hetkellä työn alla ovat satutuntisuunnitelman loppuhionta, essee satujen merkityksestä lapsille pitäisi kirjoittaa ja siihen luen tuossa taas yhtä professoritason kirjaa, jonka teksti käy välillä yli hilseen, mutta josta kumminkin olen jo saanut otteen. Vielä kun saisi sen tiukan niskaotteen kirjasta ja ymmärtäisi loputkin, niin eiköhän se esseekin sieltä tule valmiiksi, joskus. Sitten olisi vielä semmoinen mukava tehtis, jossa minun pitää tutkia ja seurata sekä havainnoida varhaisikäisen lapsen kasvua ja kehitystä, sekä psyykkiseltä että fyysiseltä puolilta. Haastatella lasta ja hänen vanhempiaan ja lopuksi tehdä vertailu tämän lapsen ja kirjatiedoista saatujen keskiverrokin välillä. Uahh. Sen vaan sanon et tämä tulee olemaan minun kompastuskiveni, en oikein pääse kyseiseen aiheeseen sisälle.

Niin, ja sitten on vielä se kirkkovaltuuston kokoukseen tutustuminen ja sen puheenjohtajan haastattelu. Nämä kaikki siis kuukauden päästä pitäisi olla valmiina. Puh! Vielä kun alkaa viikon päästä työharjoittelukin niin.. Ja isännällä on muutes samaan aikaan työharjoittelu, ja se joutuu kulkeen kauas, kun lähelle ei päässy.

Tosin, ei tämä elämä täyttä opiskelua ole ollut. Olen minä muutakin tehnyt. Kuten viettänyt aikaa läheisteni kanssa, kuntoillut silloin tällöin ja PELANNUT EDELLEEN SEAFIGHTIA (oho, caps :D) Juu-u, olen addiktoitunut edelleen kyseiseen peliin, Falant näkyy siellä silloin tällöin. mitä nyt äidin ja puolison velvollisuuksiltaan kerkiää.

Tiedättekös, eikun siis arvaattekos. Se auttoi se virtsarakon sorkkiminen tuohon vessarumbaan! Jei \o/ ! Ei tarvi joka välissä hypätä vessassa, ei pysähtyä joka huoltsikalla vessassa, herätä sen viiteen kertaan yössä vessaan.. Kyllä on kiva, kiva *taputtaa innostuneesti käsiään* ja elämä hymyilee.

Hande67 kyseli kommentissaan, kuinka perheeni suhtautuu/ on mukautunut sairauteeni. Umm, mistäkähän alottaisin?

Mieheni suhtautuminen sairauteeni on jännä. Hän ei väistynyt viereltäni, vaikka jo suhteemme alkusenteillä (siis sinä iltana kun toista kertaa tapasimme) kerroin sairaudestani. Hän sanoi ottavansa sen vastaan, mitä tuleman pitää, eikä hänen mielipiteensä ole siitä muuttunut. Toisaalta taas tuntuu, ettei hän oikein aina tajua, mitä kaikkia rajoituksia tähän sairauteen kuuluu. Tämä minun sairauteni kun näyttäisi olevan hieman hankalaa laatua. (mm. 700 metrin kävelymatkalle tarvitsen aikaa 15 minuuttia, minun on hankala poimia tavaroita lattioilta, aamuisin selkäni ei anna periksi niin paljoa että saisin sukat jalkaan nätisti vaan se on taistelun takana..)

Muksuja harmittaa, kun äiti ei pysty pyöräileen, hiihtämään, luisteleen tai kiipeileen. Toisaalta taas he kuitenkin hyväksyvät sen ja, no, näin on ollut aina heidän elämänsä aikana. He huolestuvat, jos näkevät minun kaatuvan. Ovathan he jo niin isoja, että tajuavat siinä voivan käydä hullusti.

Lapsena ja nuorena olin katkera siitä, etten pystynyt samoihin liikunnallisiin suorituksiin, kuin muut lapset. Nyt olen huomannut, ettei minun tarvitse taipua minulle akrobaattisiin asentoihin tai olla nopee. Minulla on muita lahjoja. Olen saanut usealta taholta kiitosta siitä, etttä olen taitava elävöittämään tarinoita, kertomaan satuja ja keksimään niitä.

Oikeasti, en oikein tiedä miten muuten asioihin suhtaudutaan. Uskon kuitenkin, että muksut varmasti kapinoivat minun sairauttani vastaan, kunhan tulevat siihen ikään. Sen näkee sitten.  Kai sekin menee omalla painollaan.

Mutta nyt lopetan höpinän, tulen sitten taas lisäileen jotain kun kerkeän ja niin pois päin. Niin ja ISO KIITOS KOMMENTEISTA! On ollut ihana huomata antaneensa niin monelle ihmiselle jotain, koskettaneensa toisen elämää sanoilaan tai jotain. En aio kuitenkaan ylpistyä. Olen vain niin iloinen ja täynnä energiaa tällä hetkellä, että toivotan teille kaikille siunausta tällä pienellä rukouksella.

Siunaa Jeesus pientä lasta

Katso puoleen taivahasta

Suojaa siivin enkelin

Suurin puhtain valkoisin.

Kaikkea hyvää toivotellen, Fala <3

Tässä minä nyt istuskelen (vaihteeksi) koneella ja päivittelen kuulumisiani. Kävin eilen Oulun yliopistollisessa sairaalassa operoitavana. Tämä rakkoni kun on temppuillut jo kauemman aikaa (olen varmaan ennenkin höpöttänyt siitä? Varmasti olen!) No kuitenkin, nyt oli vuorossa seuraava vaihe hoidoissa kun ne lääkkeet ei auttanut. Nyt sitten kaikki sairaala ja neulakammoset! hypätkää kohtaan jossa on hymiö, niin jää sitten kaikki yksityiskohdat lukematta, kiitos.

Sain tässä vajaa kuukausi sitten paperit, joiden mukaan minulle oli aika Lyhki-yksikköön, virtsarakon botox-injektointiin 20.8. Asian suhteen valmistelut ja odottamaan.

Isäntä oli mukana kuskina ja turvana, kun lähdin Ouksiin. Jännitti aivan kamalasti, vaikka yritin olla niin kuin en olisikaan sen  kummempaan menossa. Olin saanut syödä aamulla puoli 6 vielä kevyen aamupalan ja ilmoittautuminen urologian polille oli 11 aikaan aamupäivällä.  Oltiin hieman etuajassa, joten siellähän meni aikaa ootellessa. Pääsin kuitenkin käymään anestesiahoitajalla ja sairaanhoitajalla aika nopeasti. Puhuimme hoidosta ja siitä, kuinka se tapahtuu. Kysyin lääkityksestäni, ettei vain olisi mitään mikä estäisi operaation ja soveimme, ettei minua nukuteta vaan rakko puudutetaan ja saan kipulääkettä tarpeen mukaan.

Tunnin odottelun jälkeen pyysin ravintotipan, sillä migreeni tykkää niin kovasti nälästä. Pääsin heräämön puolelle tippaa varten. Tipan laitto olikin oma operaationsa. Minulla on kummassakin kämmenessä ja toisessa käsivarressa yhteensä neljä reikää, mulla on niin ohuet ja karkailevat suonet, ettei millään tahtonut saada kanyylia laitettua. Joskus se ei tahdo onnistua ammattilaisiltakaan.

Kello oli jo lähempänä puol neljää kun sain puudutteet rakkoon ja sit odotusta taas 40 minuuttia. Leikkaussalissa minut kiinnitettiin täyteen antureita ja sain seurata kuvaruudusta kuinka operaatio eteni. 30 pistosta eri puolille rakomn seinämiä, aina 1 milli kerrallaan laitettiin botoxia. Kolmesti tahdoin kipulääkettä kun tuntu pahalle. Biopsiakin (koepala) otettiin, kun oli jotain vaaleaa muutosta siellä rakossa. Siitä saan tiedon sitten joskus kuukauden päästä.

Nyt sitten menisi viikosta 4 viikkoon, ennenkuin tiedän, auttoiko tuo. Jos auttoi, niin hyvä.  seuraava hoitokerta on sitten 6 - 12 kuukauden päästä. Toivottavasti se tehoaa

Nyt sitten muusta aiheesta jo. Pitäisi alkaa tekemään seuraavaa etätehtävää, jotta saan taas palautettavaa opettajalle. Aiheenahan olisi semmoinen hauska satutunti jolla pituutta saisi olla 45 min. Aiheen sain valittua, prinsessa ruusunen! Siitä sitten tekemään suunnitelmia, miten pitäisin, mitä materiaaleja tarvin, kuinka laaja, mitä leikkejä ja lauluja mukaan.. Lista on liki loputon! Mutta niin sen pitää ollakin, että se täyttää sen 45 min ja lapset vielä jaksais sen ajan olla. Kun se on jo kova saavutus, jos saa lapsen pysymään mukana 15 - 20 min.

Isäntäkin hättyyttelee tuossa vieressä. Pitäisi lähteä poimiin marjoja tuolta takapihan puskista, saataisiin edes vähän tuonne pakkaseen jotain. Ruokakin laittaa . Isäntä tuumas että nyt ois vuorossa ranskalaiset, nakit ja lihavartaat. Avot mulla on jo nälkä ja maistuu varmasti lapsillekkin..

Nyt mie lopetan, on jo kiire muihin hommiin. Zsau !

En ole kirjoittanut herra ties milloin tänne blogiin. En ole käynyt katsomassa edellisen postaukseni päivämäärää, joten en todellakaan muista millon olen viimeksi tänne kirjoittanut.

Missäs se minun aikani onkaan tänä kesänä vierähtänyt? Ei ainakaan lenkkeilemällä ympäri kyliä, puutarhaa hoitamassa tai muuten vain viilettämässä vähän siellä sun täällä. Minun aikani on tuhraantunut aika hyvin neljän seinän sisällä suurimmaksi osaksi.

Olen ollut masentunut. Uskonut olevani täysin turha ihminen ja väheksynyt omia tekemisiäni. Väsynyt tähän kuumuuteen, juu en vieläkään tule toimeen helteiden kanssa, aiheuttavat päänsärkyä.

Sitten olen opiskellut. Tehnyt tehtäviä niin paljon kuin vaan olen jaksanut niihinkeskittyä ja, yllätys yllätys, olen jopa saanut nyt valmiiksi useamman tehtävän. Muutama tunti sitten lähetin opiskelunvalvojalleni sähköpostilla yhden tehtävän. Sen keväisen harjoittelun oppimispäiväkirjan ja kasvunkansion. Eräälle toiselle opettajalle lähetin eilen raamatuntutkimistehtävän ja pikkuhiljaa luen yhtä kirjaa kirjareferaattia varten. Tosin luulen, että teen sitä referaattia ennen vielä erään toisen tehtävän lapsen kasvusta ja kehityksestä.

Laskeskelin tuossa muuten, että olen tehnyt tämän kesän aikana noin kolmen opintoviikon verran nuita tehtäviä. Aika hyvin, vaikka itse sanonkin. Sain vielä viime viikolla palautetta niistä vasun tehtävästä ja leikki lapsuudessa- korvaustehtävästä. Ne hyväksyttiin! Ou jee!! Nyt on sitten varhaiskasvatuksen kokonaisuuskin hyväksytty. *erittäin tyytyväinen ja leveä wirn*

Huomenna pitäisi lähteä kyselemään syksyn työharjoittelupaikkoja, seurakunnalle ja päiväkotiin. Ja minua niin jännittää..

Mutta se siitä opiskelusta tällä kertaa.. Mitäs muuta kuulumista tässä on? Seafitghiin olen edelleen hörhöllään ja pelaan sitä aktiivisesti. Lapsilla alkaa koulu ja eskari ylihuomenna. Ovat ehkä hiukkasen jännittyneitä, sen voi kuulla heidän tavastaan panna kaikessa vastaan ja siinä, kuinka he ottavat yhteen ihan pienistäkin asioista. Toisaalta tuo rajojen etsintä ja riidat kuuluvat kasvamiseen.

Isännyskin pääsi kouluun ja hällä koulunpenkin kulutus alkaa ensi kuussa, ellei tuo sitten saa oppisopimuspaikkaa itelleen hommattua. Oi voi, se paikka olisikin tarpeen, sillä raha olisi kovin tervetullutta tähän taloon (eikö kaikille olisi?). Jos isännys joutuu kelan opintotuelle, jää meille kaikkien pakollisten menojen jälkeen peräti 81 euroa/ viikko ruokaan ja perushygieniaan sun muihin päivittäisjuttuihin. Se on aika vähän 4 henkeä kohti. No aika näyttää ja johdatus tuo yleensä aina jotain..

Mutta nyt tämä akka lähtee kaiketi tuonne lämmitetyn ja vastapestyn saunan puolelle. Ekaa kertaa sitten parin viikon. On ollut liian kuumaa saunomiseen. Mut nyt käyn kyllä kun pesinkin sen ihan vartavasten..

Piti vielä sanomani kaikille lukijoille terkkuja ja päivittelen kunhan ehin. Moi

Nettipeliin näin? Joka aamu on tullut käytyä pelaamassa mahjongia, kiitos Liskonainen hyvistä linkeistä! Toinen must peli on sitten Seafight., jota on myös tullut tahkottua tässä päivänä muutamana. Ovat kaikki pahuksen koukuttavia pelejä. Ajan kulua ei tahdo huomata ollenkaan ja itsensä saa oikein kiskoa irti koneelta. Tosin, olenhan minä kyllä muutakin tehnyt kuin pelannut.

Ne tavanomaiset kotityöt olen hoitanut suht kunnialla, etätehtävääkin olen taas yhtä rustannut ja poitsun synttäreitäkin tässä suunnitellaan pikkuhiljaa isännän kanssa. On sitä ohjelmaa siinäkin riittämiin. Ei tarvi enää kyllä erikseen miettiä mitä tekisi, tosin nyt pitäisi alkaa pikkuhiljaa leipomaan tarjottavia sinne synttäreille. Ne ovat kyllä vasta 19 päivä, mutta kaikkeahan ei kannata jättää viime tippaan.

Muuten tämä elämä on kulkenut samaa rataa kuin muulloinkin, mitään erikoista ei ole sattunut. Mitä nyt minä kieriskelin masentuneisuudessa usean päivän ja hommiin tarttuminen takkusi pahemman kerran. Ihme ettei isännys hermostunut saamattomuuteeni. Ei kai siis ihme, että netti on houkuttanut niin paljon. Sitä selatessa kun ei kauheesti aivokapasiteettia tarvi. Ainakaan jos vain lukee uutisia tai www.salakuunneltua.fi/ sivustoa. Takuuvarmoja helmiä ihmisten puheista.

Mutta nyt kyllä lopetan nämä jorinoinnit tähän ja laittaudun vanhan, uskollisen kannettavan ääreen jatkamaan seurakuntakerhon vuosisuunnitelmaa, että saan sen joskus valmiiksi. Hyviä jatkoja kaikille ja palailen taas linjoille, kunhan tehtäviltä ehdin.

Moi.

Ja hauskaa oli! Ihan oikeesti, aikuisten oikeesti. Vaikka kyllä minua harmitti hiukan kun en päässy tukkijokeen. Mutta monessa muussa laitteessa kävin kyllä sekä yksin, että yhdessä jomman kumman muksun kanssa. Oli muuten toinenkin laite, jonka kyytiin en suostunut menemään; superspin!  Tosin tämä video on aivan jostain muualta, mutta laite on sama. Tosin vaasassa laite ei ollut noin hurja. Tuossa videossa on enemmän vauhtia, ainakin minusta tuo on hurjempi. Kuitenkin, en menny.
Syy nro 1. Pelkään edelleen korkeita paikkoja ja olen aivan varma että olisin kuitenkin saanut paniikkikohtauksen.
Syy nro 2. Kipiää olis käyny joka ikinen liike tuossa vatkauksessa. Sata kiloo elävää läskiä roikkumassa pää alaspäin hyllyvät reidet turvalaitetta vasten puristuen, vähempikin saa aikaan tuskan parahduksen ynnä p**kan turahduksen kovalla volyymillä. Vierustoveri olisi kalvennut kauhusta mun karjumisen takia, tai saanut myrkytystilan hajuvanan levitessä ympäristöön ja... Krmmh, nii, jospa jättäisin loput mielikuvituksen varaan.

Tyttö sen sijaan kävi laitteessa omien laskelmiensa mukaan ainakin kuudesti ja siihen olisi varmaan jäänyt jumittamaan, jollemme olisi houkutelleet muuallekkin käymään. Myös isännys kävi kerran ja nostelee hattua tytölle, oli sen verran hurja laite kuulemma. On se meidän neiti melkoinen hurjapää. Poitsu ei päässy, ei ollu vielä ihan tarvittavaa 120 cm pitkä, jäi neljää senttiä vaille. Aiko päästä laitteeseen ens kesänä.

Poitsun mielilaite oli tukkijoki. Mahdollisuuksien mukaan annettiin mennä itse ja kun meitä vanhempia tarvittiin tohiks tai turvallisuusasioiden takia, olimme käytössä. Lasten ehdoillahan sinne mentiin, hauskaa pitämään koko perheellä. Tosin silloin tällöin kävimme isännyksen kanssa vuorotellen jossain laitteessa yksikseen, toisen jäädessä lapsenvahdiksi

Kävin yksikseen kummitustalossa ja pelästytin vahingossa pari nuorta. Säikähtivät kun olin pysähtynyt tutkimaan yhtä syvennystä ja he luulivat minua kalusteisiin kuuluvaksi. Se pomppu oli näkemisen arvoinen kun käännyin ja he huomasivat minut. Siirtyivät ainakin metrillä taakserpäin ja se liikahdus oli nopea ja äänekäs. En tiennytkään olevani niin ruma

3D leffa/vuoristorata-ajelu oli tosi makee! Ensi vuonna uudestaan! Ymmärrän muuten nyt, miksi ovessa oli lappu, ettei suositella alle 10 vuotiaille. ääntä oli ja tunnelma.. Wauh, sanon minä.

Koko päivä siellä meni ja kotiin tullessa oli kyllä aivan pehmeenä. Ja kipee. Kyllä iho ja lihakset tiesi seuraavat pari päivää, mitä oli tullut tehtyä. Siis torstainahan me siellä käytiin ja nyt vasta olo alkaa olla se normaali. Siltikin hauskaa oli, enkä missään nimessä vaihtaisi päivää pois, vaikka seuraava päivä olikin kuin maansa myyneellä. Kipeekipeesikakipee ja rautakangen nielaissut olo.

Mutta nyt iltapala-aika, meen laittaan lapset nukkumaan sen jälkeen. Öitä!

tulla laittamaan vielä toinenkin postaus heti perään. Ei kaikki kuitenkaan niin surkeeta ole, mitä edellinen antoi ymmärtää.

Vaikka tässä olenkin ollut välissä surkeuden syövereissä, niin silti jotain hyvääkin. Laskin meidän säästöhipon sisällyksen ja sain tulokseksi 116.65 euroa! Se kuulkaas tarkottaa sitä, että meidän perhe pääsee pikalomalle! Tarkootus ois käydä tuossa viikonlopun aikana päivän reissu wasalandiassa, aamulla lähdetään ja illalla takasi. Eihän se paljon ole. mutta parempi kuin ei mitään.

Ja kaikki raha on kerätty pulloilla ja tölkeillä. Tosin, jos olisimme voineet pitää rahat, jotka tienattiin myymällä pieneksi jääneitä vaatteita ja ylimääräisiä tavaroita., olisi nyt kasassa yli 300 euroa. Asiassa on vain se mutta, että niitä rahoja tarvittiin muualla. Aina on joku rahareikä ja ne rahat käytettiin muksujen vaatteisiin tuossa kevättalvella.Että ei se raha pesää tee.

Mutta nyt tämä akka lähtee juomaan aamukahveet ja tervehtiin muitakin heräilijöitä. Muistakaa viettää mukavaa kesäpäivää siellä. Moido!

Kun on ollut kuumaa ja arvatkaas, mitä se minulle tekee. Minnuu väsyttää, väsyttää ihan sikana ja lihakset ei oikein halua tehdä yhteistyötä minun kans, ei sitten ollenkaan. Päätäkin särkee melkein jatkuvasti tän kuumuuden takia. Tiedättekös, että se ottaa ja tympii kun ei voi nauttia tästä intiaanikesästä, vaan olo on kuin syöttöporsaalla. Ähky tulee pienestäkin liikkumisesta. Illalla yhdeksän jälkeen alkaa olla jo parempi olo, mutta sitten tuleekin jo yö, eikä sitä yöllä nyt mitään viitti alakaa tekeen. Nukkuunhan sitä pitäisi mennä.

Meillä on muuten näiden helteiden takia mennyt unirytmi täysin sekaisin. Kaikki kiekkuvat sinne puoleen yöhön asti pystyssä ja herätään vasta 9 - 11 välillä. Ei oo kiva, ei. Nytkin mulla oli kello herättämässä klo 8 ja reikäreikä, mut kukaan meistä ei edes värähtänyt, niin että en edes tiedä herättikö se kello loppujen lopuksi vai ei.

Mulla oli taas eilen masennuksen syvissä syövereissä, päivä. Kaikki tuntui olevan huonosti. Olisiko hormonit taas elämää hämmentämässä? Samapa tuo, kun tunsin taas itteni ala-arvoiseksi. Minua häiritsi se, ettei keittiö ole Taaskaan pysynyt kuosissa. Kuinka laiskaksi sitä voiu itsensä tuntea siinä vaiheessa, kun kierrätyskama (maitopurkit yms)  ei mene läheisen kaupan kierrätysastiaan. Kun tiskikone huutaa tyhjentämistä ja edellisen ruokailun astiat on altaassa, päivän posti pitkin keittiön pöytää ja mun etätehtävät ja muut paperit lojuu tuolla aputasolla levällään. Seassa on vielä paljon arkistoitavia lippuja ja lappuja, lasten piirustuksia ja kaikkea sellaista pientä kamaa, joista ei oikein tiedä, minne sen tunkisi. Muuten huusholli on kuitenkin ihan inhimillisen näköinen, mitä nyt pitäis imuroida ja pölyt pyyhkiä pois. Niin ja ikkunoista pestä nuo linnunpaskat pois, Taas.

Koska keittiön sekasotku masensi niin tottahan minä nyt aloin sitten oikein taas kaivelemaan mielessäni kaikkea masentavaa. Mieleeni nousi minun ja isännän seurustelun alkuajoilta muutama vanha tokaisu, joita isäntä on pyytänyt anteeksi vaikka kuinka monta kertaa. Olen kyllä sanonut antavani anteeksi, mutta.. Ne sanat satuttivat silloin ja satuttavat edelleen. Isännys ei ole ikinä ymmärtänyt kuinka pahasti silloin haavoitti minua. Olen siitä kyllä sanonut tässä muutama vuosi sitten ja hän on vilpittömästi pyytänyt minulta anteeksi, oikein ruusun kanssa. (muistatehan, meillä ei kukkia usein nää. Kunpikaan ei niistä hirveästi perusta) Silti vieläkin nousee kyyneleet silmiin ja kurkkua kuristaa, kun mieleeni nousevat sanat; Älä laula, tuo sun tupakan käheyttämä ääni muistuttaa variksen raakuntaa. Laula sillon kun en ole paikalla, mutta älä minun kuullen.
Laulaminen on ollu aina mulle tärkeää ja järkytyin kun rakkaani sanoi sen olevan kauheaa. Tätä ennen kaikki ovat sanoneet minun laulavan ihan hyvin, muutama yritti saada minua lähtemään mukaan kuorotoimintaan, osa taas tuumasi minun pärjäävän iskelmäpuolella. Se harrastus kuitenkin jäi noiden sanojen myötä.Ne soivat päässäni loppumattomana ketjuna aina kun laulan.

Toinen minulle hyvin rakas harrastus on öljyvärimaalaus. Sekin on kuitenkin jäänyt pois, ei sen takia että siitä olisi sanottu jotain, vaan sen takia että se on liian kallista. Ei minulla ole varaa ostaa maaleja ja alustoja. Ne maksavat, jokainen 1,5 euron pikkualustasta 20 - 30 euron isoihin alustoihin. Maalit olivat viime tutkimuskerralla 4,6 euroa tuubi ja minun pitäisi ostaa useampi. Liian kallista, vielä monta vuotta (huokaus).

Piirtäminenkin olisi kivaa, mutta siinä taas iskee vastaan puolihuolimattomasti heitetyt sanat; Miks sä piirrät, kun ei tuo oo sun juttus. Isäntä ei tarkoittanut tuolla mitään pahaa, ihmetteli vain sitä, ettei minun piirtämiseni ollut kovin yksityiskohtaista. Kerroin kyllä, ettei minun vapisevilla käsillä, joiden liikkeitä haittaavat sairauteni, tehdä mitään yksityiskohtia. Niistä vain ei ole pikku piperrykseen. Isäntä pyysi anteeksi, ettei ymmärtänyt, mutta silti. Sanat jäivät kumminkin elämään tuonne jonnekkin mieleni sopukoihin ja lopetin edes yrittämästä. Miksi piirtää, kun ei ole edes itse tyytyväinen jälkeen?

Että tällainen minä olen luonteeltani. En ikinä usko pärjääväni missään, jos minulle jostain sanotaan poikkipuolinen sana. Tai oikeastaan ulkopuolinen voi sanoa kyllä jotain, enkä päivän synkistelyn jälkeen enää muistele. Tai jos muistelen, niin yritän parantaa asianlaidan. Mutta jos arvostelija on minulle jotenkin läheinen, niin..

Haluaisin kirjoittaa tarinaani, mutta sekin joutuu oleen jäähyllä siihen asti, että saan tehtävät tehtyä. Mikä tuntuu kestävän ikuisuuden. Aina on jokin tehtävä roikkumassa tuolla taka-alalla. Aina on joku etätehtävä tai kotihomma, jota ei voi enää siirtää. Kyllä välillä tuntuu että minä sorrun kaiken tämän tekemättömien töiden alle. Joskus tuntuu, että jos en olisi aloittanut blogia, vaipuisin pahuksenmoiseen apatiaan. Nytkin tekisi vain mieli istua nojatuoliin ja vain olla ja märehtiä. Onneksi voin purkaa pahaa mieltäni tänne ja jatkaa sitten eloa ja olemista. Ja onneksi on lapset. Ne ei ainakaan anna kauaa märehtiä omaa surkeutta, kun toinen haluaa syliin ja toinen kainaloon, ennenkuin taas jatkavat leikkejään.

Minä nautin heidän läsnäolostaan ja siitä, että he vielä tahtovat olla äitinsä kanssa. Ei enää montaa vuotta, kun ovat mielestään liian isoja äitin syliin.

blogiani, saati jättänyt lukematta seuraamiani blogeja. Asia on vain niin yksinkertainen, etten ole liiemmin kerennyt kirjoittamaan mitään. Juu-u, ajanpuute on vaivannut ja kunnolla ja se, ettei oikein koulutehtävien tekemisestä mitään tule jos vain roikun netissä. No kuitenkin, kaksi tehtävää on nyt tehty! WOHOO! (saa tuulettaa!) Toinen tehtävä oli tästä varhaiskasvatuksesta 13 kohdan pohdintatehtävä. Kysymyksinä muunmuassa, Mitä on varhaiskasvatus? Mitä tarkoitetaan sisäisillä orientaatioilla ja miksi niitä tarvitaan? Ja niin edelleen. Kysymykset olivat sinällään ihan simppeleitä, kaikki vastaukset löytyivät oheisesta tiedostosta. Silti olin aivan solmussa ja hiestä märkänä, kun yritin näihin ja muihinkin kysymyksiin löytää vastauksia. Saati, että ne piti vielä sisäistää ja kertoa omin sanoin.

Toinen valmis tehtävä taas käsitteli aiheita, mirä on leikki? Leikin teoria? Leikin ohjaus, mihin sitä tarvitaan? Ja Miksi lapsi ei leiki? Arvatkaas kuka oli taas ihan soikeena ja mutkilla sekä öönä ääpisen laijalla. En minä tietenkään! Tulipahan etsittyä sitten tietoa vaikka minkälaisista kirjoista ja guuglettamalla. No se on tehty ny. Ja kummatkin on lähetetty opettajalle.

Seuraava etätehtävä, jonka kimppuun aion heittäytyä, koskee  tätä lapsi ja perhetyön uutta vakea Ja toinen tehtävä olisikin tehdä seurakunnan kerhotoimintasuunnitelma vuodeksi. Että näihin minä sitten uppoudun seuraavaksi hikoilemaan.

En minä kuitenkaan ole koko viikkoa tehtävien parissa suorittanut. Onhan se perhe minullakin. Tuossa perheenä tienattiin vähän päälle 80 euroa keräämällä juhannusta juhlivan kansan pulloja ja tölkkejä. Saatiin muuten saaliiksi yli 400 tölkkiä ja noin 80 pulloa. Emmekä olleet kuin 4-5 tuntia iltapäivän tai iltayön aikana keräämässä. Juu, ei saa kauhistella. Muksut tätä ite halus.Olen sitä mieltä, että tämä on oikeastaan oivallinen tapa lasten oppia, että raha pitää ansaita, se ei vain tule jostain. Meillä ollaan niin onnellisia siitä, että nyt on lomarahat ansaittu. Vielä kun tiedettäis, saadaanko milloin lähetyksi.

Muuten tässä ollaan ihan helteitä pidetty perheen kanssa. Uimassa käytiin ja alakerran naapuriinkin yritän tutustua muutenkin kuin vaan sitä hyvää päivää myöten. Ihminenhän hänkin on ja niin pois päin. Tajusin näet, että se on aika paljon minusta kiinni, miten saan niitä uusia tuttavuuksia. Tosin näyttää se olevan vaikiaa mulle tuo tutustuminen uusiin ihmisiin. Täysin hukassa olen, kun en tiedä, miten päin olla ja mistä puhua. En käy missään rahallisista syistä, en oikeastaan tunne ketään.. Oonko minä tosiaan näin eristäytyvä tyyppi?

Mutta nyt pitäisi mennä pesemään yksi matto vielä, ennenkuin tämä helle taas näännyttää minut. Mulle näin kuuma ei oikein sovi, tulee pää kipeeksi joka välissä ja muutenkin turhan tukala olla. Mutta ei saisi valittaa, kun kerrankin tarkenee, eikä palele.

Kaikille hyvää viikonloppua ja muistakaa myös levätä näillä helteillä. Tämä akka kuittaa tältä erää ja tulee taas kurkkimaan teidän kuulumisia, jos kerkee, sittenkun kerkee.

Moi!